Wednesday 18 April 2007

Yksi Kadonnut Israelin Sukukunta [Finnish]

Dr. Navras Jaat Aafreedi in the Old City of Jerusalem



YKSI KADONNUT ISRAELIN SUKUKUNTA löydetty, vakuuttaa intialainen historioitsija tri Navras Jaat Aafreedi. Hän tutkii Tel Avivin yliopistossa muutamien Intian muslimiheimojen mahdollista geneettistä yhteyttä juutalaisiin heimoihin. Hän kertoo tutkimuksistaan E-kirjassa, jossa hän sanoo tutkimiensa 650 Afridi Pathan klaanin jäsenen Malihabadissa Intiassa omaavan luultavasti samaa geneettistä materiaalia, joka havaitaan 40 % juutalaisissa maailmanlaajuisesti. Tässä Pahtan-heimossa on 1500 jäsentä. Toisen Intiassa asuvan Pathan-heimon 800 jäsentä ei ole tutkittu. Aafreedin mukaan geneettinen yhtäläisyys viittaa siihen, että he ovat Epfraim-heimon jälkeläisiä. Hän sanoo saaneensa henkilökohtaisen kiinnostuksensa asiaan sedältään, joka oli kertonut heimon sukulaisuudesta israelilaisiin. Aafreedi kertoo, että phataanit asuivat Intiassa vihamielisen muslimiväestön keskellä ja vähitellen menettivät omat traditionsa.

INtiassa on muitakin väestöryhmiä, joitten uskotaan olevan muinaisten kadonneitten Israelin heimojen jälkeläisiä. Historioitsijat uskovat, että muhamettilainen Shintung (Bnei Menashe) Intian koillisosassa ja ei-muhamettilainen Guntur-heimo kuuluvat myös tähän juutalaiseen geneettiseen perimään.

Afganistanissa asuvat Afgan-Afridit ovat tradition mukaan juutalaisen Menashe-heimon jälkeläisiä. Maailmassa lasketaan olevan 40-50 miljoonaa Pathan-heimon jäsentä, pääasiassa Afganistanissa ja Pakistanissa. (Jpost 15.11.06 Matt Zalen)

http://israelupdate.tripod.com/kirjoitukset/KESKIVIIKKO_15.11.06h.htm



1 comment:

Finndian said...

Very interesting indeed. Being from from Finland and of Romani origin but living in India, this was quite a thought provoking article.